Vahinkotieto.fi

Hankkeen nimi
Vahinkotieto.fi

Vahinkotietokannan tarkoituksena on helpottaa käyttäjää löytämään aiempia vastaavanlaisia
vahinkotapauksia (palo-, vesi- ja ympäristövahingot) ja arvioimaan tällä tavalla vahingon suuruutta,
tarvittavia saneeraustoimenpiteitä ja kustannuksia. Kunnostustöihin on jo olemassa työkaluja
kustannusten arviointiin muttei näitä edeltäville purkutöille, joita Vahinkotieto käsittelee.

Vahinkotieto tarjoaa kuvalliset tiedot erilaisista vahingoista, joita on tapahtunut, niiden alkuperä
sekä selosteet tarvittavista korjaustoimenpiteistä työtuntimäärineen ja tarvittane työkaluineen.
Käyttö vahinkokäsittelyssä vahingonkärsijän ja eri vahinkoselvittelijöiden kesken nopeuttaa
korvausasian käsittelyä, alentaa kustannuksia sekä vahingonkärsijä voisi saada nopeammin
lisäohjeistusta jälkivahinkojen torjuntaan. Vahinkotietoa voi myös käyttää kertakorvauksen
laskentamallina. Myös urakoitsijat voivat käyttää tietoja laskentamalleissa pyrkiessään arvioimaan
kustannuksia tai yllättävien tilanteiden arvioimiseen, esimerkiksi maanalaisen öljysäiliön löytyminen
rakennustöiden yhteydessä. Palovahinkoja korvataan vuosittain noin 200 miljoonalla eurolla ja
vesivahinkoja noin 160 miljoonalla eurolla (lähde: Finanssiala, 2017). Jo yhden prosentin säästö
nopeammalla reagoinnilla vahinkotapauksiin toisi merkittäviä säästöjä. Vakuutusyhtiöt ja
vakuutuksia tarjoavat tahot voisivat myös myynnin ja markkinoinnin puolella kartoittaa riskejä
paremmin ja ohjeistaa asiakasta ennaltaehkäisevästi. Myös vakuutusten hinnoittelua voitaisiin
paremmin ohjata toteutuneiden tapausten kustannusten perusteella ilman että vain heikennetään
korvausehtoja. Taloyhtiöt, isännöitsijät ja yksityishenkilöt voivat ennakolta ehkäistä vahinkojen
syntymekanismeja, esim. ennakoivilla huoltotoimenpiteillä.

Digitalisaatio vahinkoalalla on vasta alkutekijöissään, mutta uskomme että digitalisaation myötä alan
toimijoilla on mahdollista tehdä vuositasolla mittavia säästöjä tiedonkulun nopeutumisella ja
nopeammalla reagoinnilla vahinkoihin. Suomessa vastaavaa palvelua ei löydy, eikä tiedettävästi myöskään pohjoismaista tai Euroopasta, johon sisältyisi tietoa kaikista eri vahinkolajeista (palo-, vesi-
ja ympäristövahingot sekä erikoispuhdistukset).

Jaa ja vaikuta