Verohallinto on yksi suomalaisen julkisen sektorin digitalisoitumisen mallioppilaista. Verohallinnon tietohallintojohtaja Markku Heikura kertoi helmikuun alussa Microsoft Business Summit -tapahtumassa Verohallinnon matkasta kohti moderneja, vuorovaikutteisia sähköisiä asiointipalveluita. Yksi näistä on jo pitkään kehitetty Veroilmoitus verkossa -palvelu. Lisää aiheesta voit lukea Marko Saarisen kirjoittamasta blogitekstistä.
Haastattelimme Markku Heikuraa ja kysyimme häneltä, miksi Verohallinto panostaa niin vahvasti sähköisten asiointipalveluiden kehittämiseen, mitä Veroilmoitus verkossa -palvelun onnistunut kehittäminen on vaatinut IT-toimijoilta ja miten Verohallinto tulee jatkossa kehittämään sähköisiä asiointipalveluitaan.
Sähköisen asioinnin kehittämisellä on Heikuran mukaan kolme keskeistä hyötyä:
- Asioinnin helpottuminen. Kuluttajat ja yritysasiakkaat voivat asioida Verohallinnon kanssa missä ja milloin vain.
- Tietojen oikeellisuus. Kun tiedot saadaan ja täydennetään sähköisesti, virheiden määrä vähenee huomattavasti. Tämä johtaa siihen, että myös verotus menee kerralla oikein eikä sitä tarvitse myöhemmin korjata.
- Kuormituksen pienentäminen. Heikuran mukaan Verohallinnon henkilöstömäärä on viimeisen kymmenen vuoden aikana vähentynyt noin tuhannella. Automaatioaste on henkilöverotuksen puolella noin 80 %. Verohallinnon omat prosessit ovat suoraviivaistuneet merkittävästi, ja henkilöstö voi käyttää aikaansa korkeamman jalostusarvon tehtäviin kuin aikaisemmin.
Digialla on ollut kunnia olla mukana kehittämässä Veroilmoitus verkossa -palvelua ja sitä kautta helpottamassa suomalaisten kuluttajien asiointia verottajan kanssa. Tutustu yhteistyöhön osoitteessa http://digia.com/rakasta.